maanantai 19. maaliskuuta 2012

Klasikkomokat

Katsokaahan nyt sitten kunnolla niitä kirjojen nimiä tossa oikeustieteellinen tutkimus -tentissä !! Siinä todellakin on kaksi ERI Aarnion kirjaa, joista se toinen vaikeasti saatavilla oleva -89 tehty teos on pakko lukea, LAINTULKINNAN TEORIA, ja toinen on niissä kolmesta valittavassa vapaaehtoisessa, TULKINNAN TAITO. Itsehän toki luin siis väärät kirjat, Tulkinnan taito, Kriittinen oikeuspositivismi sekä Oikeustieteen tieteenteoria, kun mun olisi pitänyt kahdesta ensimmäisestä jättää toinen pois ja lukea sen sijaan tuo Laintulkinnan teoria. No ei se mitään, tuli nyt lisää tietämystä kun luin vahingossa yhden kirjan liikaa. Sitä Laintulkinnan teoria -teosta kannattaa lähteä hakemaan filosofian kirjastosta, eli minerva-ravintolan kerroksessa olevalla käytävällä, etsit jonkun henkilön käsiisi kuka voi antaa sinulle luvan lukea kirjaa. Linnan kaikki kappaleet ovat pääsääntöisesti aina varattuja. Näitä mun kirjoittamia muistiinpanoja kyseisestä teoksesta on turha edes lukea, sillä luin itse kirjan tunti ennen tenttiä (huomattuani tämän mokani kirjojen kanssa siis vasta samana päivänä kuin tentti oli) ja kirjoitin todella hätäisiä muistisanoja ja lauseita paperille, kuten varmaan muistiinpanojen pituudesta näette. Siis tunnin ajan oikeusteoreettista tekstiä kirjasta, jossa on n. 300 sivua (muistaakseni)...  No sain tentistä kakkosen.... Älkää muut tehkö niinkuin minä tein...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti